Mun festarikesä alkoi viime viikonloppuna Kajaanissa jo viidettä kertaa järjestetyiltä Kainuun Musiikkijuhlilta. Olin itse asiassa kerran aikaisemmin käynyt kyseisessä tapahtumassa ja jo silloin tapahtuma jäi hyvällä tavalla mieleen. Vaikka festivaali onkin esimerkiksi samana viikonloppuna järjestettävään Ruisrockiin ja muihin Suomen suurimpiin festivaaleihin verrattuna pieni, sinne on vuodesta toiseen saatu koottua Suomen huikeiimpia artisteja.
Voitteko uskoa, että kaikki nämä kuvat on otettu kiinteällä 50mm - objektiivilla? Pari kuukautta on tullut kuvattua enimmäkseen Tamronin 10-24 - laajakulmalla, joka on ihan näppärä oikeanlaisissa tilanteissa. Laajikseen verrattuna 50 millisen terävyys yllätti positiivisesti.
Perjantaina lavalla positiivisuutta festarikansaan valoi kuvissa olevat Rukallakin keväällä esiintyneet Gasellit, Ellinoora, sekä Laura Voutilainen. Näiden lisäksi perjantai-illan hämärtyessä pääsin kuuntelemaan myös Arttu Wiskaria, sekä ainakin omasta mielestäni Suomen parhaimman lavakarisman omaavaa Olavi Uusivirtaa, joista kuvia myöhemmin.
Ollaan aikalailla heinäkuun puolivälissä ja silti mun kesäsuunnitelmat on vieläkin auki. Olisi kiva käydä toisillakin festareilla, mutta vaihtoehtoja on niin monia, että valinnan vaikeushan tässä meinaa iskeä.
Minkälaisia kesäsuunnitelmia teillä on? Oletko menossa johonkin festareille?
Onpas kivoja kuvia tässä postauksessa♥ Muyn tän kesän suunnitelmiin kuuluu lähinnä töitä :D Joillekin festareille olisi ollut kiva mennä, ja yritinkin rekrytoida kavereita mukaan, mutta jotenkin se sitten vaan jäi. Ehkä ens kesänä sitten!! :D
ReplyDeleteAnskiss
Kiitti, näissä kuvissa on kyllä ihanan kesöinen fiilis! Mulla on kans vähän sama ongelma, että kellään ei oikeen oo vapaata samaan aikaan että vois läyteä festareille, mutta tuolla huomasin, että yksinkin on ihan kiva olla! Toivottavasti pääset Enso kesänä johonkin!
Delete