Toinen Lost in Musicin kiinnostavimmista bändeistä oli kuopiolaislähtöinen indie-bändi Neøv. Suloisen pehmeitä, kuin unenomaisia soundeja yhdisteltynä säröisiin kitarasointuihin. Tässä bändissä on ehdottomasti samanlainen dreamy - soundi, kuin esimerkiksi brittiläisellä The xx - yhtyeellä.
Mistä tietää, että on ollut hyvä keikka? Siitä, kun kuvien ottamisen välissä pitää pyyhkiä silmiä nähdäkseen minkälaisia ruutuja on ottanut. Neøv kuulostaa, näyttää ja tuntuu paremmalta kuin hyvältä intiimillä keikkapaikalla.
Hetki sitten kyseinen bändi julkaisi sinkun muodossa esimakua helmikuussa julkaistavasta kolmannesta Volant - albumista. Melankolisen kaunis Person I Used To Be jatkaa tyylillisesti samalla linjalla, kuin aikaisempien albumien biisit, koska miksi lähteä muuttamaan hommaa joka toimii?
Volant - albumin jälkeen Neøv lähtee kiertämään Suomea, Tsekkejä ja Saksaa. Allekirjoittanut on jo pitkään halunnut käydä Saksassa katsomassa jotain keikkaa, joten tässä saattaisi olla oiva tilaisuus. Ja kumpikin, sekä München, että Berliini on kuulemani mukaan todella kauniita keväisin.
ENG: An indie band Neøv, hailing from a town in middle of Finland called Kuopio, amazed me in Lost in Music a while back. Soft and dreamy sounds mixed with distorted guitars. Something in the sound reminds me a lot of British indie band The xx's sound.
How do I know that the gig was good? The fact that, I had to wipe away tears from time to time, to see how my pics turned out. Yeah, I cry awfully lot at gigs, because beautiful music is key to my heart. Neøv works best at a small intense venue, where isn't any fences or long distance between an artist and listeners.
A while back they released a new single from their upcoming third Volant - album, which comes out in February. Melancholically beautiful Person I Used To Be continues the same style than their older albums. Because why change something that works out perfectly?
Neøv heads on tour in Finland, Czech Republic and Germany after Volant's release. The person writing this has thought about going to see some concert in Germany for a while now, so Neøv's tour could be it. And as far as I've heard, both München and Berlin are really beautiful and full of things to do in spring. Let's see that do I make it somewhere else than Finland when spring comes.
Uusien ja tuntemattomien bändien lisäksi Lost in Musicista löytyi myös muutamia entuudestaan tuttuja artisteja. Kuten hetki ennen showcase - festivaalia ensimmäisen albuminsa FREDA4EVA'n julkaissut Melo, toinen Skorpionin rosteriin kuuluva nuori lahjakkuus: Ibe.
Tietenkään unohtamatta yhtä Suomen musiikkiskenen mielenkiintoisimmista nimistä: Versace Henrik, tai nykyään vissiin ihan vain Henrik!, joka teki rajun tyylinmuutoksen räpistä punkkiin ja julkaisi erittäin mielenkiintoisen ja kokeellisen Vanha Testamentti - albumin tänä syksynä.
Se into ja tekemisen palo, mikä näistä nuorista kavereista heijastuu siellä lavalla ja sen ulkopuolella on erittäin inspiroivaa katseltavaa. Halutaan jättää jälki, luoda jotain omaa unohtamatta sitä, että ei tää elämä oo niin kuolemanvakavaa.
Allekirjoittaneen ja mustavalkoisten keikkakuvien suhde on edelleenkin vähän kompleksi, mutta näistä kuvista ja näiden sävyistä mä tykkään ihan hirmuisesti! Ja pakko se on myöntää, että joskus kuvat toimii niin paljon paremmin mustavalkoisina, kuin värillisinä.
Jos joku näistä tässä postauksessa mainituista artisteista kiinnostaa nähdä livenä, niin siihen on oiva tilaisuus esimerkiksi Tampereen Yo-talolla 1.12 Klangin ja Blockfestin järjestämässä tapahtumassa (K18).
Yksi viime syksyn mieleenpainuvin tapahtuma oli Tampereella järjestettävä showcase-festivaali Lost in Music. Mulla oli kunnia olla kuvaamassa kyseistä festaria tänäkin vuonna. Neljään päivään mahtui monta upeaa keikkaa ja ihmistä, sekä hyviä keskusteluja ja uusia oivalluksia. Iso kiitos Nem Agencyn ja Tiketin huipputyypeille, joiden kanssa viikonloppu sujui kuin unelma.
NIILA
Viime vuonna Lost in Musicissa esiintyi Perttu, jonka keikalla kuulin Green Light biisin ekoja kertoja. Saksassa musiikkia tekevällä Niilalla on todella kiehtova ääni ja tarttuvia pop-biisejä, jotka toimii todella hyvin myös akustisena. Voin sanoa, että Lost in Music avattiin mimimalisesti, mutta silti todella tyylikkäästi: vain mies ja kitara.
LAC BELOT
Olisin varmasti nukkunut onneni ohi, jos eräs ystäväni ei olisi vinkannut syyskuussa ABRACADABRA! - debyyttialbuminsa julkaisseesta Lac Belotista. Mahtipontinen ja melankolinen. Ne olivat ensimmäiset sanat, jotka tuosta albumista tulivat mieleen. Ne olivat myös ensimmäiset sanat, jotka tulivat mieleen Lac Belotin keikalla. Viulu, piano ja saksofoni luo erittäin harmonisen yhdistelmän ja tunnelman, joka sai allekirjoittaneen pyyhkimään muutamia kyyneliä silmäkulmasta keikan aikana.
Lac Belot ei ole kerennyt tekemään kovin montaa keikkaa, mutta jokaisella soittajalla on kokemusta, joka näkyy ja kuuluu. Esikoisalbumi on ollut työn alla melkein kolme vuotta, ja kun lopputulosta kuuntelee tekemiseen käytetyn ajan kyllä huomaa. Jokainen pieni yksityiskohta on juuri täydellisellä paikalla.
Suosittelen Lac Belotin ABRACADABRA! - teokseen tutustumista hiljaisessa ympäristössä, kaikessa rauhassa teekupin kanssa.
TERRI
24-vuotiaan elektropoppia tekevän Terrin raikkaan leikkisä soundi oli parhaimmilaan keikkapaikkana toimineessa intiimissä Dog's Homessa. Keikan jälkeen ei oikein voinut olla hymyilemättä, etenkin kun viimeisenä biisinä esitetty "Muurame" sai miettimään huolettomia kesäpäiviä hyvien ystävien kanssa.
COLOR DOLOR
Tänä syksynä tuoreimman albuminsa "Love" julkaissut Color Dolor oli yksi bändeistä, josta en tiennyt yhtään mitään ennen keikkaa. Päätös käydä katsomassa kyseinen keikka oli hetken päähän pisto, koska bändin nimi kuulosti erittäin mielenkiintoiselta. Joten vaikka mitään ennakko-odotuksia ei ollutkaan, Color Dolor yllätti ne heittämällä. Yhtyeen laulajan, Stina Koistisen upea ääni sai kylmiä väreitä menemään pitkin selkärankaa useampaan otteeseen.
GHOST WORLD
Kitaravoittoista ja unenomaisen kaunista musiikkia tekevä vaihtoehtorock-bändi Ghost World oli toinen bändi joka ilahdutti ja yllätti allekirjoittaneen. Bändin laulajan, Liisan ääni yhdistettynä kitaroiden luomaan äänimaailmaan luo lähes täydellisen kokonaisuuden.
Alkuvuodesta blogissa näkyi muutama Released in - nimellä kulkenut postaus, joiden tekeminen kuitenkin hyytyi kevään kiireiden iskiessä päälle. Viime aikoina on tullut sen verran paljon hyvää uutta musiikkia ja uusia artisteja, joiden myötä "paluu" tämän postaussarjan pariin tuntuu mielekkäältä ja inspiraatiota riittää.
FANNY - Cold (prod. FANNY)
"I know I'm cold, but you will be fine"
Elektronista poppia tekevän suomalaisen FANNYN uusi biisi Cold ihastutti allekirjoittaneen heti ensimmäisellä kuuntelulla. Fannylta on aikaisemmin tullut kolmen biisin EP "Woman On A Deadline", jonka biisit hän on kirjoittanut itse. Cold on kuitenkin ensimmäinen kokonaan Fannyn omaa käsialaa oleva julkaisu, koska hän on myös tuottanut biisin.
"I'm just a girl making music in my bedroom, and that's exactly what my music should sound like" Fanny toteaa, kun kyselin hänen fiiliksiään uuden biisin julkaisusta. Nuorelle artistille on tärkeämpää niin sanotusti "pysyä pelissä mukana" luomalla uutta musiikkia seuraajilleen, kuin hioa kaikkea täydelliseksi ennen julkaisua.
Cold kertoo sydänsuruista, mutta se ei suinkaan ole biisin ainoa sanoma. "Tytöillä on kauheat paineet olla söpöjä ja puhua sekä postata kuvia poikaystävistään. Ja mä en ole sellainen." Biisissä Fanny miettii sitä, tekeekö yllämainittu hänestä kylmän ihmisen vai ei.
FANNY is a new electropop talent from Finland. Her new song "Cold" warmed my heart the first time I listened to it. Last year she released an EP called "Woman On A Deadline", which she wrote all by herself. Cold is the first song she's also produced.
"I''m just a girl making music in my bedroom, an that's exactly what my music should sound like", Fanny says, when I asked her about her music and her feelings after Cold's release. To Fanny it's important to constantly create new music for her followers, rather than sit at home and trying to make everything perfect before releasing anything.
Cold tells a story about a heartbreak. But it's not the only story in the song. "I feel like it's a huge expectation that girls should be super sweet and always talk and post pictures of their boyfriends. But I'm just not like that!" In the song, Fanny thinks that is she a cold person or not, because she's not what people usually except girls to be.
Gleu - Homecoming (prod. DiPulio)
Mun viime aikojen ehdoton lemppari-artisti on ollut Gleu. Muhun on aina kolahtanut yhdistelmä: hyvä biisi & siistit visuaalit. Älypuhelinten kulta-aikana kun kuka tahansa pystyy kuvaamaan videoita, joten musavideoissa pitää olla jotain mielenkiintoista tai joku koukku, että mut saa katsomaan loppuun asti. Gleun projekteissa se koukku on asenne.
Homecoming on biisi, joka jättää teeman kuulijan päätettäväksi, mutta inspiraatio sen kirjoittamiseen on lähtenyt Gleun muutosta Suomesta takaisin Englantiin = kotiinpaluusta.
Lately my favourite artist has been Gleu. Good song with cool visuals equals perfect combo. Nowadays everyone with a smart phone can make videos, but music videos needs to be interesting or some kind of catch, that I'll watch till the end. And for Gleu that catch is his attitude and vibe.
"Homecoming is about moving away from Finland back to England, but mostly for the user to decide". And that's how songs are nowadays. There is a back story to almost every song, but they leave room for the listener to make their own presumptions.
MELO - ching* ching* (prod. 4eva)
"Ehkä sun sisäl ei vaa pala sama liekki
Ehkä meil ei oo vaa sama mieli
Ehkä meil ei oo vaa sama kieli
Ehkä oon vaa löytäny oman tieni
Ehkä meis on vaa joku ero pieni."
Viime perjantaina julkaistu, 4eva'n tuottama ching* ching* sinkku on lohkaisu tämän viikon perjantaina Skorpionin kautta tulevalta Melon debyytti-albumi FREDA 4EVA'lta. Melossa tällä hetkellä kiehtoo biisien soundin moninaisuus. Tietynlainen ennalta-arvattamattomuus on läsnä koko ajan, kun ikinä ei tiedä minkälaista musaa Melolta on tulossa. Ja se on hyvä asia.
+++
MELO - J5 SOLDIER (prod. johi5)
"Mä en pelkää sua, verta molemmat vuodetaa
Pelkäätkö sä mua vai pelkäätkö sä kuolemaa?
Onks sulla sama sävy jos me nähään huomenna
En puhu paskaa niinku sä, voiks joku suomentaa?"
Maanantai-iltana hieman yllättäen Melon Soundcloudiin ilmestyi kolmen biisiä sisältävä ***SOUNDTRACK TO BUSS TO***. Kaikki kolme biisiä oli jotenkin rauhallisempia, kuin yllä oleva ching* ching* ja sitä ennen julkaistu tuplasinkku Tappakaa / Krush. Jotenkin nää jollain tapaa muistutti mua alkuvuodesta tulleesta Matalapaineesta.
IdleGod - 0.5
"You cut their skin with your words just to feel something.
You make oceans with your tears wishing for nothing."
Viime aikojen mielenkiintoisin uutuusbiisi puolestaan tuli IdleGod - nimellä musiikkia tekevältä brittiläiseltä muusikolta. 0.5 - sinkkua ei oltu vielä julkaistu, kun törmäsin kyseisen biisin kansikuvaan ja se oli omiaan herättämään allekirjoittaneen mielenkiinnon. Niin kuin biisin sanoista pystyy päättelemään, biisi kertoo siitä miten biisin tekijä kokee masennuksen ja kivun. Ensimmäinen ajatus tämän biisin kuullessani oli se, että tää toimisi tosi hyvin isommallakin stadionilla. Tässä on jotenkin tosi mahtipontinen soundi!
The most interesting newest release comes from Brithis artist named IdleGod. Aestethic is the right word to describe IdleGod's projects. When I discovered him, 0.5 wasn't out yet, but the cover photo was and it raised my interest. I can't stress this enough how important beautiful visuals are nowadays. His first single, 0.5 tells a story about depression and how he feels it. The first time I heard this single, I couldn't help but think about how good this would sound if this was played in a big stadium. The atmosphere in this song is majestetic!
Viime kuussa vietin yhden aamupäivän Oulangan kansallispuistossa A Lovely Planet matkablogia pitävien Hayleyn ja Enricon kanssa. Heidän blogi on jo pitkään ollut yksi mun lemppari-matkablogeista, joten oli todella mukava viettää aikaa heidän kanssaan.
Alkuun allekirjoittanutta tosin vähän jännitti puhua englantia, kun sitä ei ollut pitkään aikaan tarvinnut tehdä muuten kuin kirjoittamalla. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja puolen tunnin päästä ei enää kuumottanut.
Mä oon elänyt ja kasvanut näissä maisemissa, ja omalla tavallaan sen, että luontoon pääsee aika lailla omalta takapihalta ja siellä on oikeasti kaunista ja nättiä tuntuu niin arkipäiväiseltä asialta. Sen takia onkin kiva nähdä Rukalle ensimmäistä kertaa tulevien ihmisten reaktioita tähän hiljaisuuteen ja luonnon kauneuteen ja läheisyyteen.
ENG: Last month I spent an afternoon in Oulanka national park with Hayley and Enrico from A Lovely Planet. Their blog has been one of my favourite travel blogs for quite a while now, so it was so cool to spend some time with them and hear about their travels and plans.
I've always been better at writing than talking, so at first I was a bit nervous and shy. But I got over it and I'm super happy that I did, because it's always interesting what you can learn just by talking to other people, especially to new ones.
It's always nice to see people's reactions to the pure nature and the quietness in the woods. I've lived in these areas my whole life and I take it for granted. But every time when I come back from bigger cities I feel like a tourist, who's experiencing the quietness for the first time ever.
Thanks Hayley and Enrico, hope to see you again somewhere!
Kävin viime viikonloppuna kuvaamassa Outdoor Passion Finlandin kolmatta kertaa järjestämää Ruka Sup Weekendiä. Koko viikonlopun ajan aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta - ilma ei olisi voinut olla yhtään parempi.
Viikonoppu sopi täydellisesti niin vasta-alkajille, kuin jo pitempään suppailleille. Ohjelmassa oli nimittäin huomioitu eri tasoiset harrastajat. Oli pikakurssia lajin pariin haluaville, 25 kilometrin marathon ja ohjelmantäyteisen viikonlopun jälkeen sunnuntaina vielä rentouttavaa SUP joogaa.
Muutama päivä iloisien ja rentojen suppaajien kanssa herätti mielenkiinnon kyseistä lajia kohtaan. En tosiaan ole ikinä astunut jalallanikaan sup-laudan päälle. Mutta laji näyttää todella hauskalta ja täydelliseltä aktiviteeltilta helteisiin kesäpäiviin. Siispä tämän kesän tyhjähkölle to do - listalle kohta: testaa suppailua!
ENG: I spent last weekend photographing Ruka SUP Weekend - as the event's title says: a weekend full of stand up paddle boarding in the beautiful surroundings of Ruka. This was third year when Outdoor Passion Finland organized the event. Sun was shining and people were happy.
Weekend's program was made to fit for everyone from curious beginners to the ones who had previous experience with supping. From basic skills - crash course to 25 kilometers marathon and a weekend full of program ended to relaxing SUP Yoga session.
Few days with happy and laid-back stand up paddlers was enough to get me interested. Yeah, I've never stood in a sup-board. But it looks like a fun activity, especially in warm summer days. There aren't many things in my Summer 2018 to do - list, so I may as well add: try stand up paddling to it!
Mun festarikesä alkoi viime viikonloppuna Kajaanissa jo viidettä kertaa järjestetyiltä Kainuun Musiikkijuhlilta. Olin itse asiassa kerran aikaisemmin käynyt kyseisessä tapahtumassa ja jo silloin tapahtuma jäi hyvällä tavalla mieleen. Vaikka festivaali onkin esimerkiksi samana viikonloppuna järjestettävään Ruisrockiin ja muihin Suomen suurimpiin festivaaleihin verrattuna pieni, sinne on vuodesta toiseen saatu koottua Suomen huikeiimpia artisteja.
Voitteko uskoa, että kaikki nämä kuvat on otettu kiinteällä 50mm - objektiivilla? Pari kuukautta on tullut kuvattua enimmäkseen Tamronin 10-24 - laajakulmalla, joka on ihan näppärä oikeanlaisissa tilanteissa. Laajikseen verrattuna 50 millisen terävyys yllätti positiivisesti.
Perjantaina lavalla positiivisuutta festarikansaan valoi kuvissa olevat Rukallakin keväällä esiintyneet Gasellit, Ellinoora, sekä Laura Voutilainen. Näiden lisäksi perjantai-illan hämärtyessä pääsin kuuntelemaan myös Arttu Wiskaria, sekä ainakin omasta mielestäni Suomen parhaimman lavakarisman omaavaa Olavi Uusivirtaa, joista kuvia myöhemmin.
Ollaan aikalailla heinäkuun puolivälissä ja silti mun kesäsuunnitelmat on vieläkin auki. Olisi kiva käydä toisillakin festareilla, mutta vaihtoehtoja on niin monia, että valinnan vaikeushan tässä meinaa iskeä.
Minkälaisia kesäsuunnitelmia teillä on? Oletko menossa johonkin festareille?
Viimeinen kuukausi on ollut blogin puolella todella hiljainen. Syy siihen on erittäin yksinkertainen - allekirjoittanut on ollut todella kiireinen muun muassa pääsykokeiden takia. Joten vuorokauden tunnit ei ole riittänyt kunnollisen blogipostauksen kasaamiseen.
Mutta nyt pääsykokeet on tältä vuodelta ohitse ja aikaa on runsaasti enemmän. Viimeisen parin viikonlopun aikana Rukalla ja sen välittömässä läheisyydessä on ollut todella siistejä tapahtumia. Ensimmäinen niistä oli polkujuoksutapahtuma NUTS Karhunkierros, josta lisää myöhemmin.
Toinen tapahtumista oli viime lauantaina ensimmäistä kertaa tunturi-maisemissa järjestetty City Survivors -seikkailutapahtuma. Amazing Race - henkisessä tapahtumassa pareittain kulkevat kilpailijat suorittavat reitin varrella olevia tehtäviä. Rukalla kilpailijat pääsivät muun muassa lassoamaan poronsarvia, kiipeilemään rinteitä ylös-alas, sekä käyttämään matikkapäätään. Vihoviimeinen rasti puolestaan tarjosi omanlaisen elämyksensä: suppailun. Sää oli vähän kolea ja tuulinen, joten voidaan nimenomaan puhua elämyksestä. Tunturin tuomat mahdollisuudet ja haasteet olivat otettu hyvin huomioon reittiä suunnitellessa. Allekirjoittanut puolestaan koki päivän aikana oman elämyksensä kesän ensimmäisen, erittäin vauhdikkaan, mönkijäkyydin merkeissä. Vähän jalat tärisi sen jälkeen, mutta onko tuo ihmekään?
Tapahtumissa parasta on nähdä osanottajien ilo, mutta erittäin mahtavaa on myös tutustua uusiin ihmisiin, jotka tekevät töitä tapahtuman eteen suurella sydämellä. Iso kiitos tapahtumassa mukana olleille ihmisille! Etenkin juonto - ja palkintojenjakohommissa olleille Fitnesmalli 2018 - kilpailijoille.
Suosittelen lämpimästi City Survivorsiin osallistumista, jos vain on mahdollisuus. Ensi keväänä tapahtuma järjestetään 25.5. Helsingissä. Se jää nähtäväksi nähdäänkö kyseinen tapahtuma toistamiseen tunturi-olosuhteissa ensi kesänä!
Viime syksynä löysin itseni asumasta Tampere-Helsinki akselilta. Vaikka asuin Tampereella yli puoli vuotta, se ei koskaan alkanut tuntua kodilta.. Koska "Home is not a place, it's a feeling".
Vähän yli kuukausi sitten palasin sinne mistä olen lähtöisin. Ja aluksi se oli todella hämmentävää. Kaikki tuntui liian pieneltä ja mitään ei ikinä tapahtunut. Vaikka tapahtui kyllä. Olinhan kuukauden päivät joka viikonloppu kuvaamassa kaikenlaista alkaen Ski Pridestä päättyen vappuun.
Torstaina kuitenkin kaikki loksahti paikalleen. Mäkihyppytornista vieläkin lumista tunturin huippua katsellessani tajusin kuinka tärkeä ja rakas tämä paikka on. Kaunista luontoa silmän kantamattomiin ja toinen toistaan huikeampia ihmisiä.
"Ethän sä pelkää korkeita paikkoja?" Multa kysyttiin, kun oltiin jo puolessa välissä menossa mäkihyppytorniin.Vastasin, että en tai että en oikeastaan tiedä. Tuulisella säällä mäkihyppytonissa seistessä tajusin, että kyllä mua vähän pelottaa. Pitkästä aikaa käden upottaminen poron turkkiin sai mut tuntemaan entistä enemmän siltä, että tänne mä kuulun.
Mutta oikeasti se hetki. Sellainen seestinen: "Mä olen kotona." hetki tuli, kun istuin muutaman some-vaikuttajan kanssa kodassa, jonka ainoa valo tuli tulesta. Join elämäni parasta kahvia ja kerrankin en tuntenut oloani oudoksi, kun otin kuvia ruoasta. Koska kaikki muutkin teki niin.
Vaikka kyllähän mä välillä kaipaan Helsinkiä, varsinkin Kalliota. Sitä isoa ikkunalautaa ja ruuhkaisia katuja. Tiedän, että jossain vaiheessa elämä tulee kuljettamaan mut sinne. Mutta: Ruka on mun koti, ja mä oon todella ylpeä siitä, että voin sanoa noin.
ENG: Last fall I surprisingly found myself living in Tamoere-Helsinki area. Even though I lived in Tampere for half an year, it never felt like home. Because home is a feeling, not a place.
About a month ago I came back where I've lived all my life. And it felt weird at first. Everything felt so small and out of order. Even though the first month I was back my weekends were filled with everything from Ski Pride to First of May.
Last Thursday I really felt that I'm home. I stood in a ski jump tower and all I saw was a breathtaking view. Mountains cowered in snow. Beautiful and clean nature and even better people.
"You're not afraid of heights?" I was asked when we were in the middle of climbing to the ski jump tower. No, or I'm not sure, I answered. And yeah, I am a little afraid of heights and I realized it when I stood in the tower in a really windy weather.
I patted reindeers and it made me feel like I'm at home. But the feeling really kicked in, when I sat in front of a fireplace and was surrounded by social media influencers. I had the best coffee I've ever had and I didn't deel weird when I took photos of my lunch, because everyone else was doing it too.
I miss Helsinki and especially Kallio. The huge windowstill and people around me. But I know that someday I'll be back in there. And in the mean time I'm proud to call Ruka home.
And super many thanks to Viktoria from @bluemoonthecrew for modeling me in the second capture without even knowing.
ON A HIATUS
Written by Neea on valokuvausblogi, vaikka nimi voikin hämätä ihmisiä luulemaan, että tästä blogista ei löydy muuta kuin tekstiä. Kameran takana on parikymppinen Pohjoisen sydämestä, Rukalta kotoisin oleva kaksikymmentäkaksi kesää nähnyt nainen, jonka kuulovamma ajoi jahtaamaan omia unelmia. Sydäntä lähellä valokuvauksen lisäksi musiikki ja kirjoittaminen. Ja opintoina kulttuurituottaminen.
Written by Neea is a photography blog, even though the title could fool people to think that this is a blog full of text. Behind the camera is 20-something old girl originally from Northern Finland, but now all around the world. My heart beats for photography, books and writing. Passionately studying cultural management.
