PORTRAITS | THE MOST TALENTED GRAFFITI ARTIST I KNOW

Joskus tutustumiseen ei tarvita muuta kuin muutama kaunis sana. Esimerkiksi: "Hei sulla on tosi kiva tyyli, voinko mä ottaa pari kuvaa susta?" Melkein noilla sanoilla mä tutustuin ylläolevissa kuvissa olevaan elämää rakastavaan Beehen, joka kruunasi mun viimekuisen Itävallassa vietetyn ajan täysin.

Bee pyörittää Linzissä Mural Harbor - nimistä graffiti/taidekollektiiviä, joka oli kaikinpuolin erittäin vaikuttava. Toinen toistaan hienompia taideteoksia lahjakkailta ihmisiltä ympäri maailmaa. Kaikista siisteintä oli ehkä se, että pääsin tuolla reissulla itsekin testaamaan graffitin tekemistä seinään, johon kaikki kyseisessä paikassa vierailevat pääsivät jättämään oman puumerkkinsä. 

ENG: Sometimes: "Hey, you look nice, can I take a few photos of you?" is enough for getting to know a new person. I used almost those words when I got to know lively Bee, which made my trip to Austria so much better.

Bee works at graffiti/art - collective called Mural Harbor, which was pretty much impressive. Full of amazing artwork from gifted people all over the world. The coolest thing was that I got a change to do my own graffiti to a wall, where everyone who visits can tag something. 

GIGS | CYRIL AWAKENS "THIS FEELS LIKE PINK FLOYD'S GIG BUT ONLY WITH BALLOONS"

@cyrilawakens never fails to impress me ✨. #concertphotography

Käyttäjän @writtenbyneea jakama julkaisu 15. 10ta 2017 klo 11.28 PDT

Keikkaputki senkun vain jatkuu. Viime perjantaina junailin itseni kaupunkiin, jonka kuuluisin nähtävyys on Toripolliisi - siis Ouluun. Kirjoittelinkin tästä kyseisestä artistista kesän paras lauantai - postauksessa. Odotukset oli korkealla ensimmäisen keikan täydellisyyden takia, ja silti Cyril Awakens pystyi ylittämään odotukseni. 

 Joskus täydelliseen keikkaan ei tarvita mitään muuta kuin taustalla pyörivä 90-luvulta peräisin olevia videoita, joista tuli hämmentävä kyllä mieleen aerobic-videot, vaikka sitä lajia ei sentään sillä taustavideolla nähty. Hyvä rumpali, sekä erittäin hyvin toimivat ja esitetyt biisit. Jossain kohtaa toki mielessä kävi, että tähän duo + tietokone - kokoonpanoon sopisi hyvin myös kitara, mutta mitäpä sitä erittäin hyvin toimivaa juttua muuttelemaan? 

Suljin silmäni ehkä kahdeksi sekunniksi ja sinä aikana artistiherra oli heittäytynyt lattialle makaamaan. Silmien sulkeminen keikan aikana on erittäin riskialtista, sillä siinä voi missata hyvän jutun jos toisenkin.

ENG: I've been running around and going to 21 different gigs in the past two weeks. Last Friday I surprisingly found myself wandering around Oulu. Not surprisingly I found myself in Cyril Awaken's gig that night. My exceptions were high based on that first gig I saw in summer and still - Cyril Awakens surprised me with THE perfect gig. 

Sometimes the perfect gig doesn't need anything else than videos from the 90s playing in the background. Which somehow reminded me of aerobic videos.. Good drummer and very well composed and performed songs. Though at some point I caught myself thinking how perfectly a guitarist would fit into this duo + a computer - thing. But why change something that works so well?

I closed my eyes for like two seconds and in that time the performer managed to get lying on the floor. So, closing your eyes during a gig is pretty dangerous, because you can miss a good moment or two in that time.

LOST IN MUSIC // MIKÄ ON ARTTU LINDEMANIN FIILIS PIENESTÄ YLEISÖSTÄ?

Näin alkuun haluan kiittää jokaista, joka teki Lost in Musicista niin upean kuin se oli. Hyvien keikkojen lisäksi tämä kyseinen showcase - tapahtuma on erittäin hyvä paikka verkostoitumiseen musiikin parissa toimivien ihmisten kanssa.

Mä olen vieläkin vähän sanaton kaikista niistä keskusteluista, joita ehdin viikonlopun aikana kuvaamisen lomassa käymään. Erityispaljon kiitoksia ansaitsee Arttu Lindeman & Jaakko Parkkali, sekä NEM Agency ♥.

 ALEKSANTERI HAKANIEMI
Hirvenmetsästäjät.. Eikun siis ihan vain Aleksanteri Hakaniemi bändeineen. Lost in Musicissa esiintyi myös artisti-duo nimeltä Kauriinmetästäjät, joiden nimestä tämä kyseinen hirvenmetsästäjät - läppä sai alkunsa. Jostain kumman syystä kävin katsomassa Aleksanteri Hakaniemeä kaksi kertaa oman Lost in Music - viikonlopun aikana. Ja pakko sanoa, että en kadu yhtään. Tässä suomalaisessa artistissa on sitä jotain. Ja se jotain, ei ole nuo ihanat oranssin väriset kiharat. (Vaikka ne aika täydelliset ovatkin!).

Ehkä Hakaniemi osuu allekirjoittaneeseen yhtä hyvin kuin nenä päähän sen takia, että hänen musiikkinsa on juuri sellaista mitä Suomen musiikkimarkkinoille on jo hetki kaivattu.


WEDDING CRASHERS

Wedding Crashers

oli se ensimmäinen bändi, jota menin katsomaan Lost in Musicin ensimmäisenä päivänä. Odotukseni eivät olleet kovin korkealla, mutta vaikka ne olisivatkin olleet niin tämä bändi ylitti ne kirkkaasti. Eikä vain sen takia, että bändi jakoi ilmaista olutta keikallansa sen kunniaksi, että 5.10. oli se päivä jolloin heidän esikois-EP'nsä "Side B", julkaistiin.

Keikan aikana nähtiin myös ilmapalloja muotoileva taiteilija, sekä miljoona saippuakuplaa. Näiden keikalle mä menen ehdottomasti uudestaan, jos joka keikka on tämän kaltainen!

ONE DESIRE

One Desire oli bändi, josta en tiennyt yhtikäs mitään heidän keikalle päätyessäni. Olin toki kuullut muutaman biisin ohimennen, mutta siihen se sitten jäikin. Sturm und Drangista tuttu solisti André Linman teki muhun vaikutuksen, jo ennen kuin tajusin, että mistä herra oli niin tutun kuuloinen.

SATELLITE STORIES
Satellite Stories on se bändi, jota olen rakastanut koko pienen ikäni. Oululaislähtöinen englanninkielistä indie poppia soittava kokoonpano omaa vahvan ulkomaalaisen fanipohjan, jota nähtiin myös Tampereen Klubilla perjantain myöhäis-illassa. Allekirjoittanut oli niin fiiliksissä koko keikan ajan jo ihan siitä, kuinka ihanasti solistina toimiva Esa Mankinen otti kameran huomioon lavalla seikkaillessaan.

Ennen Campfire'n kertsiä kuulunut huuto: "Pomppikaa niin, että tää klubi menee kerroksen alemmas!" Jäi mun mieleen ihan siitä, että tuntui kyllä siltä, että tää menee alas.


ARTTU LINDEMAN

Mä selvisin ja haluun et sä koitat peräs.

Niin kuin Aleksanteri Hakaniemen, kävin katsomassa myös Arttu Lindemanin kahteen otteeseen. Perjantai-lauantai välisen yön keikka oli K18. Olisin olettanut, että jengi olisi ollut enemmän messissä ja tanssinut, mutta toisaalta kello oli jo yksi yöllä ja bändejä oli siihen mennessä ollut ainakin miljoona.

Lauantain ikärajattomalla keikalla porukkaa sen sijaan oli enemmän kuin edellisellä keikalla. Arttu Lindemanin ja Jaakko Parkkalin meininki oli niin kovaa ja nopeaa, että valokuvaaja-paralla oli vähän vaikeuksia pysyä perässä kameransa kanssa.

Kummatkin keikat katsoneena minua eniten mietitytti se, kuinka erilaisia juttuja kaksikon välispiikeissä kuuluu sallituilla ja ei-sallituilla keikoilla. Totta kai kysyin asiaa, kun tilaisuus siihen oli. Parkkalin mukaan se tulee ihan luonnostaan, eikä tarvitse miettiä etukäteen tai filtteröidä omia juttujaan, kun onhan se nyt eri fiilis yöllä verrattuna päivään.

 Arttu Lindemanin silmistä paistoi into ja palo tekemiseen keikan jälkeen, kun sain kunnian vaihtaa muutaman sanan hänen ja Jaakko Parkkalin kanssa. Olin varmaan aika näky siinä tilanteessa kädet täristen ja muutenkin itseni pieneksi tuntien. Lindemania ja omaa suttuista käsialaani lainatakseni: "Keikoilla on hyvä fiilis, vaikka siellä ei ois ketään. Ihan sama onko keikalla sata tai kymmenen, oon kiitollinen niille jotka on tullut."

Lost in Musicin lauantai-aamun keikkaa juuri ensimmäisen Offline - levynsä julkaissut nuori miehenalku kommentoi sanomalla, että: "Oli aivan supersiistiä päästä tänne ja oli tosi intiimi tunnelma keikoilla." Allekirjoittaneeseen Lindeman teki vaikutuksen sillä, että hän tekee ja keskittyy puhtaasti siihen omaan juttuunsa, eikä välitä muiden mielipiteistä. Tästä hyvä esimerkki on se, että K18 keikan aikana yleisöstä kuului painokelvoton voimasanoilla varustettu huuto, johon Arttu reagoi pyytämällä huutajaa toistamaan asian. Toistoa ei kuulunut, ja show jatkui niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Ehkä näemme Arttu Lindemanin myös ensi vuonna Lost in Musicissa?

LOST IN MUSIC 2017 - PART ONE

A/N: Artistit ja ne jotka tunnistavat itsensä tästä tekstistä! Ylälaidasta löytyy yhteydenottolomake, mitä kautta voi kysellä lisää kuvia itsestään/edustettavastaan.

Lost in Music on erään metallibändin laulajaa lainaten - Suomen metallipääkaupungissa, eli ihan vain Tampereella järjestettävä showcase-festivaali. Kolmeen päivään mahtuu 80 keikkaa ympäri kaupunkia olevissa paikoissa. Loistavan musiikin lisäksi festivaalin aikana pääsee siis kätevästi tutustumaan kaupungin keskustaan. Ja allekirjoittaneen suuntavaiston ollessa kyseessä - myös eksymään kerran jos toisenkin.

Omaan kolmeen päivään mahtui kaksikymmentä eri keikkaa, yksi hajonnut kamera sekä muistikortti ja reilu tuhat kuvaa niin omalla, kuin laina-kameralla. Mun ensimmäinen Lost in Music - kokemus oli kaikkea mitä vaan pystyin toivomaan  ja vielä enemmän.

Lost in Music is a showcase festival in Tampere, Finland. Three days, 80 different gigs around the city. So you can explore the city centre whilst you see amazing gigs.

My three days consisted of 20 different gigs, one broken camera plus memory card and about thousand photos in my own and the camera I borrowed. My first Lost in Music - experience was everything I could hope for and even more. 

IDA PAUL & KALLE LINDROTH 

Kitaravoittoista pop-musiikkia soittava duo Ida Paul & Kalle Lindroth oli yksi niistä must see - bändeistä itselleni. Biisit ovat jo Spotifystä - kuunneltuna todella mukaansa tempaavia ja ajatuksia herättäviä, joten ne olivat sitä potenssiin sata livenäkin. Mun pieni sydän suli näiden kahden lavakemialle, eikä niiltä kuuluisilta kyyneliltäkään vältytty Kun tää loppuu - biisin aikana.

Ida Paul & Kalle Lindroth is a finnish based duo, which performs pop music based to guitars in Finnish. This was one of the bands in my must see - list. The songs are really catchy and atleast I start to think about everything even when I only listen them from Spotify, so as you can guess that they were catchy live as well. My little heart melted to this duo's charisma, and tears weren't avoided when they performed a song called Kun tää loppuu.

IISA / VESTA

Indiemäistä poppia tekevä Iisa ja folk-vivahteista poppia esittävä Vesta veivät allekirjoittaneen sydämen ihan kokonaan. Miten näihin kahteen naiseen voikaan mahtua niin paljon positiivista energiaa ja rakkautta, jota he välittivät yleisöön niin, että se tuntui ihan kunnolla. Kumpikin veti Pakkahuoneen Klubin täyteen silminnähden onnellisia ja mukana laulavia, sekä tanssivia ihmisiä perjantain alku-illasta.

Iisa, who does indie pop and Vesta who performs folkish pop stole my heart completely. In both of their gigs all I could think and write to my notes was HOW these two can be so full of positive energy and love, which they passed on to the crowd. In a friday's early evening the venue, Klubi in Pakkahuone, was full packed with happy people  who sang along and danced.

PERTTU

Berliinissä nykyään tukikohtaansa pitävää DJ, Perttu, veti todella hyvän setin Lost in Musicin ensimmäisenä päivänä laitteisto-ongelmista huolimatta. Perttu oli yksi niistä artisteista, joiden keikalle olisin toivonut tuplasti enemmän porukkaa fiilistelemään musiikkia, jolla Suomea viedään maailmalle.

Berlin based Finnish DJ, Perttu had a R E A L L Y  good set in Lost in Music's first day, even though there were some problems with the gear. Perttu was one of the artists to whom's gig I would've loved to see much more people to feel the music, which takes Finland and Finnish music to the world.

KUUMAA

Näyttävästi Suomen musiikkiskeneen viime keväänä saapunut KUUMAA - bändi oli nimensä mukaisesti kuuma&kuumaa. Mun mielessä on enemmän tai vähemmän pyörinyt torstaista asti, että mistäköhän bändin nimi on oikein saanut alkunsa. Suomeen on lyhyen ajan sisällä syntynyt muutamia hyviä suomenkielistä musiikkia tekevää bändiä ja artistia, jotka on saaneet allekirjoittaneen pitkän tauon jälkeen kuuntelemaan suomalaista musiikkia. Tarvittaneeko edes sanoa, että KUUMAA - on yks niistä.

Keikasta sanon sen verran, että jokaisen kynnelle kykenevän pitäisi käydä tsekkaamassa näiltä ainakin yksi keikka! Soittotaitoa näiltä kavereilta löytyy sen verran, että kaikkea nähnyt ja kuullut valokuvaaja pyyhki kyyneliä silmäkulmista samaan aikaan, kun koitti taltioida ruutuja.. Jep, mä oon yks niistä jotka reagoi hyvään musaan&onneen itkemällä..

KUUMAA had a very impressive way to come to Finland's music scene last spring. Their band name is a finnish word which means hot, and oh well, they were hot as well as their music was. More or less I've been thinking about where and why they're called KUUMAA and hopefully someday someone tells the story behind that name. A lot of great Finnish bands have been created in a short period of time and they have got me to listen to finnish music again. Needless to say that KUUMAA is one of them.

I have nothing else to say about their gig, but that everyone should go and see them even just once! All four of them have so much talent that it got this little photographer crying. And I can tell that taking photos and crying isn't the best combination. Yeah, I'm one of them who reacts to good music and happiness with tears.

Valokuvaamisen kannalta mua ihan minimaalisesti häiritsi keikkapaikan erittäin pimeä valaistus. Minimaalisesti sen takia, että se on niitä asioita, joihin en voi itse vaikuttaa, niin en antanut sen vaivata päätäni liikaa vaan hyväksyin asian ja koitin ottaa mahdollisimman hyviä kuvia niissä olosuhteissa mitkä oli annettu. To a photographer, the venue's really dark lightning was a bit of a problem, but I didn't let it get to my head. Because it's something I can't change so I as well could just focus on to trying to get the best photos I can in a given situations.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, palaillaan keskiviikkona toisen setin kera!

To these photos and feelings, I'll be back in Wednesday with another set of photos from Lost in Music!

THOUGHTS | ZENMÄISTÄ TYYNEYTTÄ, VAAN MISSÄ?

Ei elämäst jää pysyvii arpii keneenkää,
mut lopuks se on vaa ohimenevää.

Salzburgin kadut ovat sokkeloisia ja minä puolihuolimaton, kun kävelen vahingossa ympyrää. Historiallinen linna, Festung Hohensalzburg ja paniikkia matkalla sinne jossain hissintapaisessa. Maisemia, joiden edessä sielu vähän niin kuin lepää. Eräänlaista tyyneyttä, mutta ei kuitenkaan sellaista zenmäistä jota koin kerran ystäväni terassilla katsellessani maisemaa hänen etupihalleen. (A/N: Oikeesti, niin hieno piha!) Se oli itseasiassa se ilta, kun musta tuli ylioppinut. Mä en löytänyt Salzburgista kauneutta, mutta kirkkoja oli ihan kiitettävästi.

 ENG: The streets of Salzburg are a maze and I'm slipshod as I walk from A to B back to A as a circle. Historially important caste, Festung Hohensalzburg, compressed as panic in the kind-of-an-elevator. A view that almost made me cry. Some kind of a serenity, but not that kind, which I once felt while watching the view of my friend's frontyard.